Terveellisempi joulupuuro

Olga Temonen
Olga Temonen


16.12.2016

Tänä syksynä ilmestyneessä joulukirjassani on resepti, missä joulupuuro on tehty kookosmaitoon. Yksinkertainen muutos perinteiseen joulupuuroon tekee siitä vegaanisen, eikä se häviä maussa perinteiselle versiolle yhtään. Aikaisempina jouluina olen innostunut keittämään riisipuuroa Vogelin luomutäysjyväriisistä, mutta tehnyt sen maitoon. Nyt yhdistin nämä kaikki, ja tein joulupuuroa kookosmaitoon Vogelin luomu täysjyväriisistä. Ja lopputulos oli tosi hyvä! Edes Lapsilla ei ollut mitään sanomista, vaan puuro maistui aivan kuten ennenkin.

Meillä joulupuuroa syödään muutamia kerran ennen joulua kanelin ja sokerin kanssa ja sitten vielä kerran aattona päivällä. Silloin keitän puuron kanssa sekahedelmäsopan, jota kyllä kovinkaan moni muu kuin minä ei jostain syystä meidän talossa syö. Aattona puuroon keitetään mukaan tietenkin myös manteli.

Joulupuuro on lapsiperheen jouluaaton pelastus. Meillä ainakin Joulupukin tulo kutkuttaa lasten vatsassa sen verran että ruokaa ei paljon mene alas. Aaton iltaruoka syödään meillä vasta pukin tulon jälkeen (eli se klassinen lasten kidutusmenetelmä, että ensin syödään, sitten vasta avataan paketit…) joten vielä vähemmän ne syövät silloin... Niinpä tukeva, nälkää pitävä puuroateria täysjyväriisistä jo päivällä ennen iltajännityksiä on oikeasti hyvä juttu.

Ja yksi juttu vielä, kuten kirjassa mainitsenkin, tämä puuro on ihanaa myös kylmänä!

Täysjyvä-kookosriisipuuro

Neljälle

  • 11 dl vettä
  • 3 dl Vogel täysjyväluomuriisiä
  • 1 tölkki kookosmaitoa
  • 1/2 tl suolaa

Keitä vesi, lisää riisit, keitä hiljalleen kannan alla ainakin puoli tuntia. Lisää vähitellen mukaan kookosmaidot ja loput vedestä. Hauduta hiljalleen kannen alla kypsäksi vielä reilun puolen tunnin ajan. Mausta valmis puuro suolalla, Tarjoa voisilmän tai kanelin ja sokerin kanssa.

 

kookosriisipuuro

vogelin täysjyväriisi