Te ootte taas herkutellu!

Olga Temonen
Olga Temonen


15.01.2015

Joulun herkuttelumaratonin jälkeen tuntuu todella osuvalta kirjoittaa ensimmäinen postaus tänne. Minulle tapahtuu aina tammikuun alussa sama juttu: Tulen katumapäälle kaikista niistä syödyista suklaista ja jouluruoista, ja haluan jotenkin pyytää omalta keholtaan anteeksi sitä, että se on joutunut koville

Meidän perheessämme ylivoimaisesti suurin pahe on makean syönti. Tykkään kokkaamisesta ja panostan järkeviin raaka-aineisiin, joten kodin perusruoka on aika terveellistä, mutta tykkään leipomisesta ja lisäksi meillä on ihan normaalit karkkipäivät ja siis lauantaisin ei olla ollenkaan tarkkoja. Lapsille karkkipäivä toimiikin hyvin, mutta taas tänä aamuna 6-vuotias Helga kantoi sohvalta minulle ja Tuukalle puoliksi syötyä salmiakkipussia kädessään ja sanoi: “Te ootte taas herkutellu!” .“Epäreilua!”, jatkoi 4v. Hilma vierestä. Niin muuten on!

Minulla on tällaisen rimpulan geenit ja en ole oikeastaan koskaan laihduttanut. Minua harmittaa, että usein ulkonäkö on ainoa mittari millä kontrolloin sitä, mitä suuhuni laitan. Jos vatsaan tulee ylimääräistä, vähennän makeaa, jos taas saan vaikkapa ihottumaa, mietin mitä olen syönyt ja koitan hoitaa sen pois. En usko että monta kertaa viikossa napostelemani karkit tekevät minulle hyvää, vaikka ne eivät näykään minussa lisäkiloina (väheksymättä yhtään suklaan panosta henkiseen hyvinvointiin). Ja lisäksi minua harmittaa olla riippuvainen sokerista.

En ole koskaan paastonnut. Enkä oikeastaan kokeillut mitään muutakaan kuuria. Minulla on vanhanaikainen mieli joka uskoo, että kohtuus kaikessa -ajattelun pitäisi riittää. Tutustuin Vogelin ananaskuuriin ja se vaikuttaa sen verran houkuttelevalta, että nappaan siitä ainakin itselleni joitain vinkkejä tulevalle viikolle. Mutta ennen kaikkea , ruokien kanssa perusasiat taas kuntoon. Tein itselleni listan pienistä pysyvistä korjausliikkeistä jotka alkavat nyt heti.

1.   Lasten karkkipäivä koskee myös minua.
2.   Lapset rakastavat raakoja vihanneksia. Kaalia, porkkanoita, kukkakaalia, lanttua. Minulla on niitä oikeastaan aina jääkaapissa, nyt lupaan muistaa myös pilkkoa niitä esille valipaloiksi, koko perheelle.
3.   Panostan jatkossa aamiaiseen. En osaa syödä heti herättyäni. Olen jo vaihtanut aamukahvin lasilliseen Molkosan Fruitia ja siirtänyt kahvin juonnin vasta siihen kun aamutalli on tehty. Tuntuu hyvältä ratkaisulta.