Alkuvoimaa luonnosta

Ajatuksia kokonaisvaltaisesta terveydestä.

Luonnolliset vaihdevuodet: Eniten ärsyttää kaikki!

Varpu Tavi, 30.11.2016, Alfred Vogel, Maksa, Mieliala, Naisen elämää, Vaihdevuodet

Tietyn ikäiset naiset ovat melko usein ärhäköitä. Maito kiehuu yli elämän pienistä vastoinkäymisistä, ja ne läheiset vasta osavatkin ärsyttää… Ärsytys ei kuitenkaan johdu siitä, että vanhetessaan naisesta tulisi kiukkuinen, kyllä ärsytykseen on ihan hormonaaliset syyt. Apua ärsytykseen on saatavissa luonnonmukaisista omahoidoista sekä perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä.

Olen kirjassani Hormoniharmoniaa verrannut hormonitoimintaa kiikkulautaan, jonka eri päihin pitää lisätä juuri oikea määrä tavaraa, jotta tasapaino säilyisi. Jokaisella hormonilla on oma tehtävänsä, joka liittyy kokonaisuuteen. Hormoneilla on aina vastahormoneja, jotka synnyttävät hormonien vaikutuksiin vastavaikutuksia. Ärsyyntyminen on yksi hormonien kiikkulaudan heilumisen merkeistä. Kun estrogeenin määrä elimistössä vähenee, vähenee samalla myös mielihyvähormoni serotoniinin määrä. Alhaiset serotoniinitasot synnyttävät ärtyneisyyttä, masentuneisuutta, hiilihydraattihimoja, lisääntynyttä ruokahalua ja painonnousua.

Arkiset kotikonstit ärtyneisyyteen lääkitsemiseen ovat liikunta ja ruokavaliovalinnat. Ihmisellä on taipumus himoita runsashiilihydraattisia ruokia tuntiessaan olonsa väsyneeksi ja masentuneeksi. Tässä ei ole kyse mistään mielen häiriötilasta, vaan puhtaasti kemiallisesta reaktiosta. Hiilihydraateilla on perustavanlaatuinen vaikutus sellaisiin elimistön kemikaaleihin, jotka säätelevät ihmisen tunteita ja toimintaa. Hiilihydraatit nostavat aivojen serotoniinitasoa. Kun serotoniinin määrä on alhainen, olo tuntuu masentuneelta ja keho viestittää, että sokeria olisi saatava. Erityisesti naisilla on taipumus reagoida voimakkaasti alhaisiin serotoniinitasoihin.

Serotoniinin tasoja on mahdollisuus nostaa tehokkaasti myös ilman suklaalla ja makeisilla tai pastalla, perunalla ja leivällä tapahtuvaa sokeritankkausta. Elimistö valmistaa serotoniinia tryptofaani-nimisestä välttämättömästä aminohaposta. Tryptofaania sisältäviä ruoka-aineita ovat esimerkiksi mantelit, banaanit, kuivatut taatelit, raejuusto, simpukat, tonnikala, kalkkuna ja kaura.
Myös B6-vitamiini osallistuu aktiivisesti serotoniiniaineenvaihduntaan. Sitä sisältävät esimerkiksi hirssi, tattari, kaura, simpukat, hummerit ja katkaravut. Myös valo nostaa serotoniinitasoja. Hankin juuri kirkasvalolampun, lievittääkseni November Bluesia, joka minun kohdallani ei enää ole vaihdevuosiin liittyvä (olen ne jo onnellisesti ohittanut), vaan vuodenaikaan.

Toinen mielialaan vaikuttava aivokemikaali on dopamiini. Elimistö valmistaa dopamiinia tyrosiinista, joka sekin on aminohappo, jota saamme proteiinipitoisista ruuista (liha, kala, palkokasvit jne.). Tyrosiini tarvitsee myös B12-vitamiinia ja foolihappoa sekä magnesiumia tuotantoonsa. Runsaasti tyrosiinia sisältäviä ruoka-aineita ovat mantelit, avokado, banaani, raejuusto, kurpitsansiemenet, maapähkinät sekä seesaminsiemenet. B12-vitamiiinia saadaan kalasta ja maitotaloustuotteista, maksasta, munista ja tummasta riisistä.

Endorfiinit tuottavat aivoissa mielihyvän tuntemuksia ja toimivat luonnollisina kivunpoistajina. Esimerkiksi suklaassa on ainesosa, joka lisää endorfiinin tuotantoa aivoissa. Mikäli suklaan syömisesi pysyy järkevissä rajoissa, suklaa ei ole lainkaan huono vaihtoehto endorfiinien lisäämiseen: päivittäinen pieni annos (esimerkiksi neljä pikkupalaa) tummaa suklaata on terveydelle monin tavoin hyväksi. Muuten kannattaa rajoittaa sokerinsyöntiä, siis paitsi karkkien myös leivonnaisten ja vaalean leivän sekä kahvinjuontia, mikäli kahvia kuluu useampi kupillinen päivässä. Kannattaa myös syödä useampi pieni ateria päivässä (kuitenkin niin että ruokailuväli on vähintään kolme tuntia), näin sokeritasapainon heilahtelut eivät aiheuta ärtymystä.

Ravintolisistä magnesium on hyväksi, sen puute synnyttää tutkitusti ärtymistä ja mielialan heilahteluja.

Liikunta varsinkin ulkona happirikkaassa ilmassa rauhoittaa hermoja (kunhan et rehki liikaa, vaan esimerkiksi kävelet reippaasti). Samoin tietysti kaikki sellainen liikunta, josta erityisesti pidät. Tanssi, jooga jne.

Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä (TCM) katsotaan vaihdevuosiin liittyvän ärtymyksen johtuvan munuaisten, maksan ja keuhkojen toiminnan heikentymisestä tai epätasapainosta. TCM:ssä maksaa pidetään paitsi kehon energiavirran (Qi) säätelijänä myös vihan ja kiukun elimenä. Tohtori Nan Lu’n mukaan krooninen kiukku on tuhoisin yksittäinen sisäinen voima, joka pystyy häiritsemään ja jopa tuhoamaan maksan toiminnan. Tohtori Lu väittää, että maksa vaatii saada tuntea olonsa rentoutuneeksi – ja jollet sinä ole, maksasikaan ei ole!

Alfred Vogel kirjoittaa kirjassaan Maksa ja terveys:
Pahimmat syntipukit ovat liikenteen ja teollisuuden saasteet. Myös kiire ja siitä johtuva kiihtymys ja ärtymys ovat osasyyllisisä. Kun sanomme „sapettaa niin vietävästi“ ilmaisemme ärtymyksen vaikutuksen elimistössä osuvasti. Ärtymys, huolet ja kiukku vaikuttavat todellakin maksaan ja sitä kautta sappeen.

Olen jo vuosia hoitanut maksaani Vogelin neuvojen mukaan. Lisäksi pidän pari kolme kertaa vuodessa Antitox-kuurin:

Antitox sisältää maksan ja sapen toimintaa tukevia yrttejä ja siksi se sopii hyvin erilaisiin kehon puhdistuskuureihin. Kehon puhdistuskuurin aikana suositellaan juomaan päivittäin 1-2 litraa puhdasta vettä ja nauttimaan kasvispainotteista ravintoa.

Tohtori Lu esittää kirjassaan ärtyneisyydestä vapautumisen tekniikan, josta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan. Se kuulostaa kokeilemisen arvoiselta: Lu‘n mukaan surullisuus lievittää ärtymystä. Hän neuvoo katsomaan vaikkapa elokuvan, jossa on niin surullinen loppu, että se saa sinut itkemään vuolaasti. Kunnolla itkettyäsi huomaat, ettei enää niin ärsytäkään.

 

Lähteet:

Nan Lu, A Woman‘s guide to a Trouble-Free Menopause – discover the age-old healing practices that offer a natural, effective, hormone-free transition (Harper Resource, 2000)

Alfred Vogel: Maksa ja terveys (2008)

Varpu Tavi ja Anja Huovinen: Hormoniharmoniaa ruokavalion ja joogan keinoin (my.book 2010)

Lisää kommenttisi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä* merkityt kentät tulee täyttää.