Alkuvoimaa luonnosta

Ajatuksia kokonaisvaltaisesta terveydestä.

Kilpirauhasen vajaatoiminta: syyt, seuraukset ja omahoito

Varpu Tavi, 16.4.2015, Kilpirauhanen, Naisen elämää

Miten voikaan pieni, hauskasti perhosen muotoinen rauhanen kaulassa aiheuttaa niin monenkirjavia arkea haittaavia oireita?

Kilpirauhasen päätarkoituksena on valmistaa ja varastoida kilpirauhashormoneja, joilla säädellään kaikkien elimistön solujen toimintaa, sekä varastoida jodia. Kilpirauhasen takapinnalla sijaitsee lisäksi neljä lisäkilpirauhasta, jotka osallistuvat kehon kalsium- ja fosforitasapainon säätelyyn. Kilpirauhasen toimintaa säätelee aivolisäke, jonka vaikutuksesta kilpirauhanen ottaa verenkierrosta jodia solujensa sisälle ja muodostaa kilpirauhashormonia.

Kilpirauhashormonin varastomuotoa, tyroksiinia, kutsutaan T4:ksi. Sillä on vain vähän suoria vaikutuksia kehossa. Kohdekudoksissaan kilpirauhashormonit hajoavat elimistössä vaikuttavaan T3-muotoon. Kilpirauhashormonit säätelevät kehon aineenvaihduntaa. Niillä on suoria vaikutuksia solun tumaan, jossa rakennetaan uusia valkuaisaineita ja muita molekyylejä. Lisäksi kilpirauhashormonit vaikuttavat mitokondrioihin. Mitokondriot ovat pieniä solunsisäisiä elimiä, joiden sisällä tapahtuu solun energia-aineenvaihdunta. Mitokondriot periytyvät vain äidiltä jälkeläisille, mikä saattaa osaltaan selittää, miksi kilpirauhashäiriöt ovat yleisempiä naisilla ja periytyvät voimakkaammin äidin puolelta.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on liikatoimintaa huomattavasti tavallisempi sairaus. Sen oireena on kaikenlainen elintoimintojen hidastuminen. Klassisia vajaatoimintaoireita ovat väsymys, ummetus, paleleminen, matala ruumiinlämpö, painon nousu ilman selittäviä ruokavaliomuutoksia, ihon kuivuus ja hiustenlähtö. Myös masennusta ja ajattelutoimintojen hitautta esiintyy. Naisilla voi esiintyä kuukautishäiriöitä ja lapsettomuutta.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan syitä
1. Sukupuoli: naisilla vajaatoimintaa esiintyy huomattavasti miehiä useammin. Tutkijat arvelevat, että syy liittyy estrogeenin toimintaan. Eräiden tutkimustietojen mukaan estrogeenin vaikutus immuunipuolustuksessa saattaa ilmetä autoimmuunisirauksina, mukaan lukien kilpirauhassairaus. Estrogeeni on taustalla siinäkin, että kilpirauhasoireet ovat vaihdevuosi-ikäisillä melko tavallisia.
2. Ikä: Kilpirauhasen vajaatoiminta on hyvin yleistä yli 60-vuotiailla. Riski siihen lisääntyy tasaisesti iän mukana, erityisesti naisilla.
3. Etninen tausta: länsimaisilla valkoihoisilla kilpirauhasen vajaatoiminta on yleisempää kuin afrikkalaiset sukujuuret omaavilla.
4. Perimä: yleensäkin autoimmuunisairaudet kulkevat suvuissa. Jos lähiomaisellasi on jokin autoimmuunisaraus, riskisi kilpirauhasen vajaatoiminnalle kaksinkertaistuu.
5. Jodinpuute: ainoa selkeä ravitsemuksellinen syy kilpirauhasen vajaatoimintaan on jodinpuute. Viime aikoina on havaittu, että suomalaisten jodinsaanti on heikentynyt. Yhdeksi syyksi epäillään siirtymistä jodia sisältämättömien erikoissuolojen käyttöön.
6. Raskaus: Mikäli suvussasi esiintyy autoimmuunisairauksia, olet erityisen altis kilpirauhasen toiminnan häiriöille raskauden aikana ja sen jälkeen.
7. Perkloraatilla saastunut juomavesi: Perkloraatti on vahva hapetin, ja sitä käytetään esimerkiksi ilotulitteissa ja valoraketeissa sekä alumiinin kanssa seoksena avaruusrakettien polttoaineena. Perkloraattia on esiintynyt juomavedessä esimerkiksi eteläisessä Kaliforniassa.
8. Säteilyaltistus: runsas altistuminen säteilylle lapsena saattaa vahingoittaa kilpirauhasta. Diagnostisten röntgenkuvausten säteily esimerkiksi hampaiden hoitossa ei ole tarpeeksi voimakasta, mutta röntgenhoidot pään ja niskan alueelle saattavat vaikuttaa, mikäli säteilylle altistuminen on ollut voimakasta ja toistuvaa.
9. Tupakointi: jos olet sukuperimältäsi taipuvainen kilpirauhassairauksiin, tupakointi lisää riskiä.
10. Lääkitykset: eräät lääkkeet saattavat vaikuttaa kilpirauhasvajeen syntymiseen. Esimerkiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon tarkoitettu litiumkarbonaatti tai rytmihäiriöitten hoidossa käytetty amiodaroni.

Viime aikoina on lisääntyvästi saanut huomiota tilanne, jossa potilaalla on voimakkaita kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita, vaikka kilpirauhasarvot ovat viitealueella. Tai sitten kilpirauhashormonikorvaushoidon piirissä olevalla on vajaatoimintaoireita, vaikka laboratoriokokeet viittaavat kilpirauhasen liikatoimintaan ja lääkityksen annos on jo liiankin suuri. Ilmiötä kutsutaan monella nimellä: tyypin II kilpirauhasen vajaatoiminnaksi, Wilsonin syndroomaksi tai englanninkielisessä aineistossa Euthyroidal sick syndromaksi. Toistaiseksi valtavirran lääketiede ei tätä ilmiötä tunnusta, mutta asiaa tutkitaan aktiivisesti.

Tiedetään, että stressitilanteissa kortisolihormonin vaikutuksesta tyroksiinin hajoaminen hidastuu. Myös ympäristömyrkyt ja raskasmetallit sekä seleenin puute häiritsevät tätä muutosta. Myös häiriöt solukalvon toiminnassa ja geneettiset muutokset kilpirauhashormonireseptorin rakenteessa voivat aiheuttaa puutteellisen kilpirauhashormonivaikutuksen normaaleista hormonipitoisuuksista huolimatta. Huomattavaa on myös se, että keskushermostolla on oma kilpirauhashormonisäätelynsä, joka ei ole mitattavissa verenkierrossa, ja keskushermoston kilpirauhashormonivaikutus voi olla poikkeava, vaikka verenkierrossa mitattavat arvot olisivat normaalejakin. Esimerkiksi mielialaan vaikuttavan serotoniinireseptorin toimintaan tarvitaan kilpirauhashormoneja.
Epätyypillisiä kilpirauhashäiriöitä on hoidettu yhdistelmähoidoin joko eläinperäisellä kilpirauhasvalmisteella, joka sisältää kaikkia kilpirauhasen tuottamia hormoneja, tai yhdistämällä tyroksiinihoitoon synteettinen trijodotyroniini tai käyttämällä trijodotyroniinia ainoana lääkkeenä. Toistaiseksi Suomen endokrinologit suhtautuvat kriittisesti epätyypillisen kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon ja suosittelevat muun kuin tyroksiinihoidon käyttöä ainoastaan asiaan perehtyneen endokrinologin vastaanotolla.
Lähde: Koko naisen terveys

Jodinpuute on estettävissä käyttämällä jodioitua suolaa (esimerkiksi Herbamare-yrttisuola) ja tarpeen vaatiessa merilevää tai jos ei merilevä maistu ollenkaan, kuuriluontoisesti Kelpasan-merilevätabletteja. Kelpasanin suositeltu päiväannos on 2-3 tablettia (3 tablettia sisältää noin 150 µg jodia, mikä on suositusten mukaisen päiväannoksen yläraja). Liika-annostelusta ei ole hyötyä, päinvastoin! Kelpasania ei suositella mikäli olet sairastanut tai sairastat kilpirauhassairauksia tai jos sukurasituksenasi ovat kilpirauhassairaudet. Kelpasanilla ei voi ennaltaehkäistä kilpirauhassairautta.

Päivittäin kannattaa syödä pari kolme parapähkinää seleenin vuoksi sekä kourallinen kurpitsansiemeniä sinkin ja magnesiumin vuoksi. Kilpirauhasen vajaatoimintaa potevalle on hyväksi syödä useampi pieni ateria päivässä ja karttaa sokeria sen tulehdusta lisäävän vaikutuksen takia. Kannattanee myös rajoittaa tai välttää goitrogeenisiä eli struuman synnyssä vaikuttavia ruoka-aineita kuten kaaleja, lanttua, naurista, persikoita, päärynöitä, pinjansiemeniä, maapähkinöitä, ohraa, hirssiä ja rypsiöljyä.

Kaikenlainen liikunta on hyväksi kilpirauhasen vajaatoimintaa potevalle.

 

Lähteet
Jeffrey R. Garber: Thyroid Disease – Understanding hypothyroidism and hyperthyroidism (A Harvard Medical School Special Health Report)
Varpu Tavi ja Anna Sillanpää: Koko naisen terveys (Gummerus 2015)

 

—–

PS. Luennoin Ympyrätalon apteekissa 21.4. klo 17.30-19.00 aiheesta Vaihdevuosien pehmeät hoidot sekä painonhallinta vaihdevuosi-ikäisillä. Luento on maksuton ja avoin kaikille kanta-asiakkaille (jos et ennestään ole kanta-asiakas, voit liittyä sellaiseksi. Kanta-asiakkuus on ilmaista eikä velvoita mihinkään). Ennakkoilmoittautumista toivotaan: info@ympyratalonapteekki.fi

Lisää kommenttisi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä* merkityt kentät tulee täyttää.

Kommentit

  • seija uotila, 2 vuotta sitten

    Kiitos tästä kirjoituksesta.Miten olisi minulla merilevän käyttö,kilpirauhanen leikattu lähes kokonaan Soluadenooma kasvin vuoksi

    • Varpu, 2 vuotta sitten

      Tästä sinun kannattaa keskustella hoitavan lääkärin kanssa.

  • ihmettelevä, 2 vuotta sitten

    Jäin hämmästelemään kohtaa jossa sanotaan että Kelpasan merilevällä ei voi ehkäistä kilpirauhassairautta? Eikö sen juurikin laukaise jodin puute????

    • Varpu, 2 vuotta sitten

      Jodin puute on yksi tekijä kilpirauhassairauden synnyssä. Ei kuitenkaan ainoa.

  • elli, 2 vuotta sitten

    Mahtavaa, lempiaiheeni 🙂 Haluaisin tässä yhteydessä käyttää tilaisuutta ja kysyä, ovatko myös pellavansiemenet goitrogeenejä? Entä melonit (cantaloupe, hunaja-, galia)? Joissakin kilpparien vältettävien ruokien listassa nämä mainitaan, joissakin ei.

    • Varpu, 2 vuotta sitten

      Joissakin luetteloissa olen nähnyt pellavansiemenet (maapähkinöiden, manteleiden, saksanpähkinöiden ja pinjansiementen lisäksi), mutta meloneja en ole itse nähnyt missään goitrogeenilistassa.

      • elli, 2 vuotta sitten

        Ok, eli pellavansiemeniä ei siis kannattaisi käyttää? Entä chia-siemeniä?

        • Varpu, 2 vuotta sitten

          Chia-siemeniä voi tietojeni mukaan käyttää, eräiden tietojen mukaan niistä voisi olla jopa hyötyä kilpirauhasen vajaatoiminnassa.

  • Maija Aikio, 2 vuotta sitten

    Hei!
    Mistä saa kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä, jotka eivät ole Kiinasta? Merkettien hyllystä saa lähes ainoastaan kiinalaisia, eivätkä ne kiinnosta sikäläisten saasteiden vuoksi.
    Aurinkoisin Wapputerveisin, Maija Aikio Lemmenjoelta

  • Leena, 2 vuotta sitten

    Heippa hei! Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Suhtaudun tuohon vinkkiin välttää goitrogeenisiä ruokia vielä aika skeptisesti. En yleispätevänä ohjeena sitä pitäisi, sillä tutkimusnäyttö on todella niukasti ja kliiniset kokeilutkin tuntuu ihmisillä olevan niin ja näin.

    Haluaisin muistuttaa, että todella monella kilpirauhaspotilaalla ongelman ratkaisee tyroksiini. Äitini on sairastanut kilpparivajaatoimintaa 14 v. lähtien (tänä vuonna 70 v.) ja liikakasvuepisodia ja toista leikkausta lukuunottamatta (johtui siitä, että otti lääkkeen väärin, kun ohjeistukset oli vissiin teininä mennyt vähän ohi) on aina ollut hoitotasapainossa. Äitini on hoikka ja hänellä ei ole ollut painonvaihteluita oikeastaan olleenkaan. Neljä lasta siunaantui maailmaan, että ei lisääntymisongelmiakaan. Hän ei noudata eikä ole koskaan noudattanut mitään erityisruokavaliota. Tädeilläni ja serkullani on kyllä ollut hankalahoitoisempia kilpparisairauksia, mutta nekin on saatu lääkitysmuutoksin ja leikkauksin kuntoon.

    • Varpu, 2 vuotta sitten

      Ymmärrän skeptisyytesi.Harvard Medical Schoolin Thyroid-oppaassa kehotetaan vain välttämään soijaa ja muuten syömään terveellisesti. Goitrogeenisten ruokien välttely on teksteissäni peräisin amerikkalaisista ja saksalaisista täydentävän lääketieteen lähteistä sekä potilasaktivisti Mary Shomonilta. Pidän sitä työhypoteesina niin kauan kunnes toisin osoitetaan. Minäkään en usko, että ehdottomuuteen on syytä, mutta mikään ei estä kokeilemasta parantavatko ruokavaliomuutokset oloa.

      Jos olisin 12 vuotta sitten jäänyt odottelemaan tutkimustuloksia tärkkelys- ja sokerirajoituksen vaikutuksesta ylipainoon ja terveyteen, olisin vieläkin liki 100-kiloinen ja todennäköisesti hankkinut sukuni ja perheeni elintasosairaudet (astma, diabetes,korkea kolesteroli,sydänsairaudet…).

  • Lisbeth Suomu, 2 vuotta sitten

    Poikani, 19,5 v, masennus uusiutunut. Aikoinaan kilpirauhasen vajaatoiminta diagnosoitu. Huonosti lääkityksiä suostuu ottamaan. Asuu omillaan. Hänellä huomenna aika psykiatriselle poliklinikalle. Miten lääkäri saada ymmärtämään että kilpirauhasarvot syytä ottaa, tarkat sellaiset?

  • Tuula, 8 kuukautta sitten

    Vaikuttaako kotimainen hampunsiemenrouhe kielteisesti aiheuttaen kilpirauhasen vajaatoimintaa. Pellavan ja hampunsiemeniä ylistetään erilaisissa loistavina terveystuotteissa terveyden ylläpitäjinä. Molemmat siemenet löytyvät useissa leipomotuotteissa.

    • Varpu Tavi, 8 kuukautta sitten

      Pellavansiemen ja hampunsiemenrouhe ovat nk. goitrogeenisiä ruoka-aineita. Se ei tarkoita, erttä ne *aiheuttaisivat* kilpirauhasen vajaatoiminta, vaan että ne kuuluvat kartettaviin tai rajoitettaviin ruoka-aineisiin, mikäli *jo sairastat* kilpirauhasen vajaatoimintaa. (Anteeksi vastauksen viipyminen, olin työmatkalla…)