Alkuvoimaa luonnosta

Ajatuksia kokonaisvaltaisesta terveydestä.

Archive for syyskuu, 2012

Laihduttajan aivojumppaa

by Varpu Tavi, on 20 syyskuun 2012, Painonhallinta

Viime aikoina jokseenkin kaikissa laihduttamiseen liittyvissä lehtijutuissa on julistettu: ”Älä laihduta, vaan hallitse painoasi”. Mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?

”Hallitse painoasi” voi tarkoittaa: 1. Pidä painosi ennallaan. 2. Älä anna painon lukeman masentaa mieltäsi, vaan asetu sen yläpuolelle. Siitä voi löytää myös merkityksen ”pudota painoa, mikäli tarpeen”. Vaikka epäilen, ettei se ihan pikalukemisella sillä tavoin avaudu.  Samaan aikaan lihavuusepidemia vain pahenee ja  ylipainoiset ovat lopen uupuneet kamppailemaan painonsa kanssa, kyllästyneet ajattelemaan laihduttamista. Osa torjuu jo alunperinkin koko ajatuksen, koska mielessä kummittelevat menneen maailman muistot kitukuureista.

Itse haluan ilmaista saman asian kääntämällä hiukan näkökulmaa: ”Laihduta, jos oikeasti on tarpeen,  mutta aloita aivojumpasta”.

Lue lisää >

SINIKKA PIIPPO: Alfred Vogelin yrttitietouden jäljillä

by Varpu Tavi, on 5 syyskuun 2012, Alfred Vogel, Rohtokasvit ja yrtit

Viisitoista matkalaista oli kutsuttu Sveitsiin tutustumaan Alfred Vogelin parantamisen filosofiaan ja Bioforcen nykytoimintaan.

Kuuntelimme esitelmiä tuotteiden valmistusfilosofiasta, Echinaforcesta ja Prostaforcesta. Tutustuimme näytetarhoihin ja viljelmiin, joista raaka-aineita tehtaalle saadaan, kiersimme tehdasta läpi ja näimme viimeistä huipputekniikkaa käyttävät laboratoriot. Pelloilla oli runsaasti auringonhattua kasvamassa, samoin timjamia, minttua, kehäkukkaa sekä pitkälti kuusiaitaa kuusenkerkkiä varten ja hevoskastanjapuita tinktuuraa varten. Kaikki kasvit viljellään luonnonmukaisesti.

Yhden päivän vietimme Teufenissa Alfred Vogelin kotitalossa, nykyisessä museossa ja puutarhassa, jota Remo Vetter, luomuviljelijä ja Alfred Vogelin oppilas, meille esitteli.

Lue lisää >