Syö itsellesi säteilevä iho

Varpu Tavi
Varpu Tavi
Tietokirjailija


16.04.2012

Näen terveydentilasi ihostasi. Näen siitä myös ruokavaliosi. Näetkö sinä peilistä samat asiat? Tunnetko olosi hyväksi oman nahkasi sisällä?

Luonnollinen ihonhoito lähtee liikkeelle sisältäpäin, sekä mielestä että ruumiista. Kehossasi on kuusi sisäelintä, jotka aivan erityisesti vastaavat terveestä ihosta: maksa, munuaiset, lisämunuaiset, kilpirauhanen, paksusuoli ja ohutsuoli. Maksan ja munuaisten toimintaa helpotat rajoittamalla särkylääkkeiden ja antibioottien käyttöä, silloin kun ne eivät ole aivan välttämättömiä, ja karttamalla mahdollisuuksien mukaan ympäristökemikaaleja. Kokonaan niitä ei voi välttää, mutta elimistöä kuormittavaa kokonaismäärää voi vähentää esimerkiksi siirtymällä syömään mahdollisimman paljon luomuruokaa.
Hormonien tasapainoinen toiminta saa paitsi sinut myös ihosi hehkumaan terveyttä. Kuiva, hilseilevä ja roikkuva iho kertoo kilpirauhasen heikosta toiminnasta. Estrogeenin puute elimistössä saattaa näkyä ihon veltostumisena ja ryppyjen syntymisenä.
Iho reagoi herkästi myös mielialoihimme. Stressi aiheuttaa näppylöitä, kuten tunnettua. Olen nähnyt ihotautilääkärien arvion, että noin kolmannes iho-ongelmista on pohjimmiltaan psykosomaattisia. Oletettavasti toinen kolmannes syntyy elämäntavoista, joten jäljelle jää vain se perimän aiheuttama viimeinen kolmannes, joka meidän on ylitettävä elämäntavoilla ja huolellisella ihonhoidolla.

Mikä ihostasi puskee?

Elämäntapasi näkyvät ihosta, mikä lienee jo kaikille tuttu asia. Liika auringossa viihtyminen, tupakka, liika alkoholi, liika sokeri ja tärkkelys sekä liikunnan puute saavat aikaan ryppyisiä, turvonneita ja harmahtavankeltaisia kasvoja. Myös liian alhainen painoindeksi vanhentaa ihoa.
Sinä siis päätät itse, mitä ihostasi ulos puskee!
Ihosta saattaa tunkea ulos liika eläinrasva, sen huomaa sameana ihonvärinä. Jos ihostasi puskee ilmoille sokeri, se näkyy säkkimäisinä, roikkuvina piirteinä. Tiede ei tätä ole todistanut, kunhan kerron, mitä silmäni ja intuitioni ovat minulle ilmaisseet.
Oliiviöljy ja kookosöljy saavat ihon hehkumaan. Kaikkein huonoin vaihtoehto on rasvaton tai liian vähärasvainen ruokavalio, joka näkyy hilsehtivänä ihona, jopa atopiana.
Sokeri on aina iholle myrkkyä, se on osallisena esimerkiksi aknen synnyssä. Mutta varsinkin menopaussin jälkeen sokeri on supermyrkky iholle. Ihon aineenvaihdunnan hidastuessa iän myötä ihoon kertyy glykaation lopputuotetta. Glykaatiolla tarkoitetaan biologista reaktiota, jossa sokeri ja valkuaisaineet ikään kuin kiehuvat ruskeaksi aineeksi kudoksissa. Glykaatioprosessi johtaa ennenaikaisen vanhenemisen ilmiöihin. Runsas sokerinsyönti näkyy iän myötä elottomana, säkkimäisenä ja kellertävänä ihona.

Säteilyä ja aurinkoa

Säteilevän ja kirkkaan ihon saat syömällä runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, juomalla paljon puhdasta vettä, ulkoilemalla happirikkaassa ilmassa. Itse käytän Molkosania sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Ihosi tarvitsee valkuaisaineita, joten syö niitä riittävästi. Muista myös, että tehokkain ihon rasvaus tapahtuu sisältäpäin: syö riittävästi luonnollisia rasvoja, erityisen hyviä iholle ovat jo mainitut neitsytpuristettu oliivi- ja luomukookosöljy.
Yrteistä hyväksi iholle ovat kurkkuyrtti, rohtoraunioyrtti, selja, kamomilla, peltokorte, sitruunamelissa, rosmariini, puna-apila, ukontulikukka, laventeli sekä poimulehti. Yrttejä voi käyttää teenä tai uutteina, sisäisesti ja ulkoisesti. Muita ihon ystäviä ovat tumma suklaa ja luomukaakao sekä vihreä tee.
A-vitamiini ja sen esiaste beetakaroteeni auttavat pitämään ihon joustavana ja vauhdittavat kollageenintuotantoa, mikä ehkäisee ryppyjä. Beetakaroteenia saat porkkanoista ja porkkanamehusta.
Aurinkoallergian ennaltaehkäisyssä auttaa kalsiumkuuri. Kalsiumia saat parhaiten juustoista, mutta sitä on runsaasti myös kuorimattomissa seesaminsiemenissä, nokkosessa ja kuivatussa ruusunmarjassa sekä kuivatussa basilikassa.
Jos ihosi jo on saanut liikaa aurinkoa, hyvä konsti on kaataa kylmää teetä palaneeseen kohtaan. Teen tanniinit rauhoittavat ihoa ja myös auttavat vähentämään auringon syöpää aiheuttavia vaikutuksia.