Alkuvoimaa luonnosta

Varpun ajatuksia kokonaisvaltaisesta terveydestä.

Sokeritulehdus lihottaa ja rumentaa

by Varpu, on 16 January 2012, Sokeri

muodot

Haluatko säteilevän ihon ja erottuvan vyötärön – vai aknen, säkkeinä roikkuvat posket ja michelinukkovartalon?  …. Tyhmä kysymyskö? No, miksi sitten syöt vielä sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja?

Sellaista tautia kuin sokeritulehdus ei koululääketiede tunne, koska keksin sanan tänä aamuna. Mutta sellainen tauti voisi aivan hyvin olla olemassa: sokeri ja valkaistut jauhot ovat vain tyhjiä kaloreita, jotka aineenvaihdunnassa palaessaan syövät elimistön tärkeitä hivenaine- ja antioksidanttivarastoja. Sokeri sinänsä on voimakkaastti kudosärsytystä ja tulehdusta aiheuttava aine. Koska nykyään lähes kaikkien kroonisten sairauksien perussyynä pidetään tulehdusta, kyseessä ei ole mikään vähäpätöinen terveystekijä.

Sokeri on nautintoaine, ja muiden nautintoaineiden tapaan se on myrkkyä, kun sitä nautitaan liian paljon ja liian usein. Vielä 1700-luvulla sokeria myytiin vain apteekeissa. Sinne se joutaisi nykyisinkin.

Virallisissa ravitsemussuosituksissa sokerin päivittäinen saantimäärä rajataan 10%:iin kaikesta saadusta  kalorimäärästä. Minusta se on aivan liikaa, kun kysymyksessä on lisätty- ja piilosokeri eikä mukaan suinkaan lasketa esimerkiksi hedelmien luonnostaan sisältämää sokeria. Hyvin monella aikuisella karkkipäivä on joka päivä. Sen lisäksi harva ihminen osaa lukea tuoteselosteet ja ymmärtää, mistä kaikista ruoka-aineista piilosokeria kertyy. Sokeria me emme saa pelkästään kidesokerista. Nykyisin enää tuskin kukaan lisää kahviinsa tai teehensä sokeria. Sen sijaan saamme sokeria makeisista, leivonnaisista, virvoitus- ja energiajuomista, alkoholista sekä erilaisista ”kevyt”tuotteista, joihin rasvan sijaan on maun antajaksi lisätty sokeria. Sokeria on lisätty sellaisiinkin elintarvikkeisiin, joissa sitä ei lainkaan epäilisi olevan: rasvattomiin kinkkuleikkeisiin, sinappiin, salaattikastikkeisiin, sitruunapippuriin…

Meidän ruokakulttuurimme sokeristuu kovaa vauhtia. Ruotsissa ja Amerikassa ollaan pidemmällä, mutta tarmokkaasti me suomalaiset kirimme perässä. Syömme bulkkitärkkelystä ja bulkkimakeaa sellaisia määriä, että makuaistimme alkaa turtua. Emme enää aisti hienovaraisempaa makeaa. Vai miksi muuten mustikkakeittoon pitäisi lisätä sokeria? Mustikathan ovat marjoista makeimpia?

On lukemattomia terveydellisiä syitä rajoittaa sokerin syömistä. Liiallinen sokerin syönti on hammaskarieksen lisäksi yhdistetty esimerkiksi ihottumiin, hiivainfektioihin, sappikiviin, ruoka-aineallergioihin, nestepöhöön ja ummetukseen.

Erityisen haitallisia sokeri ja valkoiset vehnäjauhot ovat iholle. Ne pahentavat aknea, ja tekevät keski-ikäisten ihmisten ihon säkkimäiseksi. Sokeri- ja vehnäsäkit roikkuvat monien silmien ympärillä ja poskissa.

Lisää kommenttisi

Reactions

Anonymous, 122 days ago:

Jaa-a Mä en syö mitään valkoisia jauhoja enkä oikein sokereitakaan, mut kuiteski menopaussin jälkeen aloin lihoa, niinku mun sisarukset ja vanhemmatkin..olisko perintötekijätkin vähä mukana näissä vatsamakkaroissa,, en käytä kevyttuotteita, en pidä makeisista, en virvoitusjuomista, vain perusruokaa, ei ole varaa käydä pizzeroissa tai ravintoloissa..no..me kai vaan ollaan niin erilaisia..

    Varpu, 122 days ago:

    Vaihdevuodet on luku sinänsä. Kyllä ne näkyy munkin kropassani,ihan niin kuin kaikkien muidenkin luomuviiskymppisten, tosin varsinaisen menopaussin jälkeen suunta on taas alaspäin. Mutta ajattelepa, mikä mahtaisi olla tilanne, jos kaiken lisäksi vielä söisit sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja?

    vaihdevuosien aikaan naisilla tapahtuu kyllä “suuri läskinsiirtymä”, nekin joilla on päärynävartalo keräävät keskivartaloon läskiä. Ainoa neuvo,jonka itselleni ja muille oon osannut antaa on: syö 20% vähemmän kuin ennen ja liiku 20% enemmän. Raakaa menoa tää vanheneminen…

Anonymous, 122 days ago:

Mulla on toi michelinukko vartalo ja syön suklaata joka päivä. Hyvää on.

Anonymous, 122 days ago:

Mustikka ei ole marjoista makein. Esimerkiksi puolukka sisältää kaksinkertaisen määrän sokeria siihen verrattuna, kertoo Wikipedia. http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolukka

    Varpu, 122 days ago:

    Toki :) , en viitannut sokerisisältöön vaan makeaan makuun. Itse koen mustikan marjoista makeimman makuiseksi.

Anonymous, 122 days ago:

Sokeri vain apteekkiin? Ei meille mahdu! Mutta ihan turhaa ainetta mulle – saan sokerihumalan ja lihon ihan silmissä. Parempi siis vältellä tuota kiusausta!

    Varpu, 122 days ago:

    :) )) kysymys oli vain kielikuvasta, ei se tosiaankaan oiekasti toimisi! Heh, suomalaiset lähtisivät Tallinnaan hamstraamaan kärrytolkulla sokeria…

Anonymous, 122 days ago:

Karppaus kaunistaa toivottavasti!

    Varpu, 122 days ago:

    Riippuu tasan siitä, miten karppauksen toteutat. Jos painotat kasviksia, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja oliiviöljyä, se kaunistaa. Jos sen sijaan perustat ruokavalion pekonille ja käristetylle voille, eläinrasva tunkee ihohuokosista ja harmaannuttaa ihon. Se tuskin ketään kaunistaa.

Anonymous, 122 days ago:

Niin totta! Hienoa jos ihmiset alkavat valveutua tässä asiassa!

Anonymous, 120 days ago:

On tosi asia että mikä tahansa ravintoaine tai juoma on liiallisena epäterveellistä. Esim jos juot vettä riittävän paljon kuolet siihen ettö munuaiset lakkaa toimimasta kun elimistön elektrolyyttitasapaino heittää häränpyllyä… Sama juttu sokereiden ja jauhojen kanssa. Hyviä kohtuudella käytettynä mutta liika on aina liikaa. Kaikkea voi syödä kunhan syö kohtuudella ja monipuolisesti. Silloin ei tarvitse Vogelinkaan tuotteita ostella….

    Varpu, 120 days ago:

    Ihan totta: kauranpuuroonkin kuolee jos ammeellisen syö!

    En itse syö sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja kuin parisen kertaa vuodessa, mutta kyllä minä siitä huolimatta päivittäin käytän Molkosania herkän vatsani vuoksi, ei siinä sokerin syömättömyys vaikuta. Echinaforcen kurkkusuihku on toinen MUST, jota pidän aina matka-apteekissa. Eikä tää on maksettu mainos, mulla ei ole tuotemarkkinointisopimusta Vogelin kanssa, saan maksun vain blogikirjoituksista :D